keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kolmen päivän perhejuhla

Ennen muinoin Naisen joulu käsitti kapean ajanjakson aattoaamusta varhaiseen iltaan, jolloin juhlakattaus oli korjattu pöydästä ja lapset avanneet loputkin pakettinsa. Iloinen hyörinä oli hiljennyt, Nainen ja Lastenisä istuivat kumpikin omilla sohvillaan ja katsoivat televisiota tyhjin ilmein. Viini lämpeni lasissa, juustot lautasella. Ohi oli kuukauden työ. Kuukauden odotus, valmistelu ja hiottu kokonaisuus muutamassa tunnissa. Tyhjä. Sellainen oli aattoillan mieli. Eikä sitä ainakaan vähentänyt kuilu kahden sohvan välillä. Nainen haki tyhjyydelle selitystä monta vuotta. Ehkä vanhempana joulut eivät vain enää tunnu samalta. Ehkä taika loppuu aikuisuuteen, kun siirrytään äidin lihapadoilta omille.

Sitten tuli ero.

Kolmas eronjälkeinen joulu ei ole kapea eikä tyhjä. Nyt se kestää yhtä monta pitkää ja ihanaa joutilasta päivää. Jokaisella on oma merkityksensä ja ohjelmansa, eikä yksikään ole silti valmiiksi hiottu ja käsikirjoitettu. Jouluvalmistelu tarkoittaa kuukauden sijaan vain murto-osaa. Lahjat. Ruuat. Kuusi. Punainen kaitaliina ja kynttilät. Mitä sillä on lopulta väliä vaikka puuromanteli jää ostamatta? Kortit postittamatta? Piparkakkutalo tekemättä? Että ennen niin valmisteltu ja hiottu on nyt kuusen alle kuopattu.

Aatto on ihana. Silloin tulee sisko ja laitetaan yhdessä juhlakattaus. Rupatellaan kuten siskot tekevät ja katsotaan kun serkukset avaavat lahjat. Ihmetellään, hymyillään ja eläydytään ihanaan satumaailmaan. Lahjojen jälkeen ruoka pitkällä kaavalla. Lapsilla on lupa poistua pöydästä aikaisin, aikuisilla lupa istua pitkään. Viini lämpenee lasissa ja juustot lautasella, mutta vain koska kaksi sisarta nauraa kylkiään kipeiksi. Eikä siitä ole viiniä syyttäminen.
Kun sisko on lähtenyt ja nuorimmat malttaneet nukkumaan, valvoo Nainen Eero Esikoisen kanssa pitkälle yöhön. Höpötellään. Eero puhuu englantia intialaisella aksentilla ja Nainen nauraa taas. Syödään ihan liikaa suklaata. Etsitään elokuvasta virheitä; lentokoneen varjo lankeaa taustalle, kaunottaren luomi vaihtaa kasvoilla puolta. Ei sillä ole väliä mitä televisiosta tulee. Vain sillä on, että Naisella on pois muuttanut poikansa. Se joka aina haluaa tulla aatoksi äidin luo, vaikka voisi olla toisinkin. Se jonka Nainen erossa menetti.
Voi miten ihana poika. Voi miten viisas voi kuusitoistavuotias jo olla. Miten nokkela ja huumorintajuinen. Ylettyy ylähyllylle. Avaa tiukat lasipurkit. Istuu yöksi vaihtuvan aattoillan Naisen kanssa höpötellen hassuja ja viisaita. Ja jos Nainen nieleekin kyyneliään, ei niistä yksikään johdu tyhjyydestä.

Joulupäivänä suku kokoontuu Naisen vanhemmille. Tapanina mummille. Syödään hyvin. Levätään, nujutaan yhdessä sohvalla ja annetaan pyykkivuorten kasvaa ja villakoirien lisääntyä, paitsi sen yhden jota pitää ulkoiluttaa pakkaslukemista huolimatta. Ollaan suloisesti joutilaita kunnes on ihanaa alkaa taas arki. Kerätä sohvan alle eksyneet lahjanarut. Lähteä pulkkamäkeen. Tavata ystäviä ja siivota kaappeja. Niitä, jotka joka vuosi piti siivota ennen aattoa silloin, kun Nainen vielä askarteli itse kaikki joulukortit ja sai ne postiin ajoissa. Silloin kun joulu kesti muutaman tunnin ja päättyi aattoillan tyhjyyteen.

Naisen joulut ovat vihdoin sitä, mitä niiden soisi olevankin. Onnellisia. Ja kuten onneen kai yleensä, tähänkin on matkattu kivun kautta. Ensimmäinen joulu eron jälkeen oli kammottava. Näyttämönä ihanan itse rakennetun talon sijaan ahdas kerrostalokolmio, pitkän pöydän päässä tyhjä tuoli. Joka ikinen hetki huusi epäonnistumista. Puolikasta. Revittyä, joka yritti näytellä ehjää. Nainen teki kaikkensa muuttaakseen rutiinit toisiksi, ettei heistä kukaan huomaisi miten väärin kaikki on. Miten valheellista. Miten hän nieli itkua koko aaton.
Sitten tuli seuraava joulu. Ja seuraava. Vuodenkierrot ovat tehneet lempeän tehtävänsä. Aika sen mitä lupaakin. Uudet rutiinit tuntuvat ainoilta oikeilta, sellaisilta kuin ne olisivat iäti olleet. Näyttämö on oikea, pöydän päässä tungosta. Siinä istuu eronneet siskot lapsineen ja tekevät erilaista joulua. Heidän näköistään. Sellaista joka kestää kolme joutilasta päivää. Jossa nauretaan kyljet kipeiksi ja vajaa tai puolikas tarkoittaa korkeintaan konvehtirasiaa. Ties kuinka monetta.

Niin. Joulu on perhejuhla. Ja joidenkin perheiden pitää hajota ollakseen kokonaisia.

 

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä. Minä vielä olen niissä tyhjissä aattoilloissa, mutta ehkä jo ensi joulun jossakin muussa.

    VastaaPoista