lauantai 8. joulukuuta 2012

Leijonaemon toivo ja toivottomuus


On päiviä, jolloin Nainen on vahva. Leijonaemo, laumansa horjumaton alfanaaras, pystyvä ja vakaa. Kantaa jokaista arpeaan ylpeydellä. Häpeämättä. Antaen niiden näkyä, sillä kyllin vaikeuksilla vahvistetut tulevat rohkeiksi arpiaan näyttämään. Nainen seisoo suorana, eivätkä tuulet ja myrskyt saa häntä taipumaan.

On päiviä, jolloin Nainen on toivonsa halvalla myynyt. Pienikin vire saa hänet taipumaan.  Ja vaikka järki sanoo, katso itseäsi ja elämääsi, katso mistä olet läpi mennyt, Nainen ei usko. Hän kuuntelee ääntä joka lannistaa. Laittaa polvilleen. Itkemään omaa surkeuttaan. Kun ei jaksa. Kun ei ehdi. Pysty. Voi. Kykene. Kun kaikki meni ja voi miten turhaan. Sisältä tulevaa ääntään.

Elämä ei ole suora viiva, toisessa päässä syntymä ja toisessa kuolema. Elämä on spiraali. Yhä uudelleen ja uudelleen saat tilaisuuden inventoida. Karsia. Katsoa itseäsi peilistä ja kysyä ”kannattiko”? Aivan kuten yhä uudestaan saat tilaisuuden olla onnellinen, ylpeä saavutuksistasi ja siitä mitä olet. Näiden välissä kierrät kaaretta. Mikä on sinänsä hienoa, sillä viiva olisi vain, no...viiva. Arvaisit jo kenties alusta mitä tuleman pitää. Spiraali etenee sekin, mutta et voi tietää mitä seuraavan mutkan takan on. Nainenkaan ei tiedä. Onko siellä päivä, jolloin hän on vahva. Vai onko hän toivonsa halvalla myynyt.

Epäusko. Näköalattomuus. Ainoana ajatuksena kun vain saisi itkeä aamusta iltaan. Kun saisi lakata vakuuttamasta leijonanpennuille, että ei se mitään vaikka elämä toisinaan heittelee. Että sinusta voi tulla mitä vain, kunhan kuljet kohti unelmiasi. Kaikesta selviytyy. Aivan kuten leijonaemokin. Pystyvä ja vakaa. Kun emo haluaisi vain vetäytyä nuolemaan arpiaan, vaalimaan niitä. Muistamaan niistä jokaisen surulla ja nöyryydellä.

Näitä päiviä on onneksi harvoin. Elämän spiraali on siksi armollinen. Se antaa säännöllisesti onnea ja tervettä elämänylpeyttä ja mahdollisuuksia kunhan niihin vain tarttuu. Mutta se antaa myös päiviä, jolloin Nainen kituu surkeudessaan. Miksi toivottomuudella sitten olisi jotain merkitystä? Vain epätoivoa vasten ymmärtää mitä on toivo. Vain surua vasten ymmärtää mitä on ilo. Ja kun näissä on kylliksi päivän piehtaroinut, Nainen herää seuraavaan aamuun ja toteaa ”ohi on”. Nuolee tassunsa arpineen kaikkineen, kuten kunnon leijonaemon kuuluukin. Venyttelee hieman, nostaa leukansa ja kertoo pennuilleen, ettei se mitään vaikka elämä toisinaan heittelee.

Ja mikä hienointa, uskoo siihen taas itsekin.

 

 

4 kommenttia:

  1. Huh, hetken jo säikähdin että olet lopettanut kirjoittamisen. Olitkin luonut uuden blogin, ihanaa.
    Olen seurannut erotarinoita lähes alusta asti , kun siihen ekan kerran eksyin omaan erooni vertaistukea etsien. Kirjoituksiasi on helppo lukea, vaikka aihe olisi vaikeakin, teksti on niin soljuvaa. Hyvää syntymäpäivää ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
  2. "Vain epätoivoa vasten ymmärtää mitä on toivo." Siinähän se on. Olen etsinyt tätä, en tiennyt millä jaksaa eteenpäin. Kiitos. <3

    VastaaPoista
  3. Niinhän se tämä elämä menee, välillä ollaan huipulla ja välillä pitää ottaa taas vauhtia alhaalta. Mutta jos ei tosiaan käytäisi tuolla alhaalla, niin ei varmasti osattaisi nauttia niistä huipulla olon hetkistä :) Ja oikeassa olet siinäkin, että tämä "valitettava tosiasia" pitää tuolle omalle jälkikasvullekin opettaa. Ja onhan se vanha viisauskin, että "se mikä ei tapa niin se vahvistaa". Pitää vain koettaa myös välttää katkeroitumista, joka vaanii välillä nurkan takana.

    -Mima-

    VastaaPoista
  4. Juuri minun elämästä lainaus...

    VastaaPoista