lauantai 29. joulukuuta 2012

Uni

Kauan, kauan sitten Nainen vasta odotteli saapumistaan maalliseen elämäänsä. Taivaan porteilla oli tungosta, sillä sieluja oli useita lähdössä taipaleelleen. Paikalla olivat kaikki, Universumin kohtuullistamiskomitea, Elämän Rakkausvastaava ja Maailmankaikkeuden Vanhin ja Viisain. Mitä Avioerovastaava teki paikalla, sitä Nainen hieman ihmetteli. ”Ehkä he kaikki vain tulevat”, ajatteli Nainen ja odotti vuoroaan kärsimättömänä.
"Kas tässä”, sanoi Vanhin ja Viisain ojentaessaan suljetun kirjekuoren Naiselle, ”nyt on sinun vuorosi. Elä, tunne ja läksysi opi”. Nainen kumarsi nöyrästi ja oli juuri avaamassa kuorta, kun Vanhin ja Viisain sanoi;
”Ei et saa avata sitä vielä. Sinulla tulee olemaan oikein hieno elämä. Paljon kasvun paikkoja, eikä tylsää ainakaan. Luota siihen”.
Nainen ravisteli enkelipölyt siivistään, oikaisi ne kauniiseen lentoon ja aloitti matkansa kohti ensiparkaisuaan. Ja juuri ennen laskeutumista seitsentoistavuotiaan äitinsä käsivarsille, avasi kuoren, luki lyhyen lauseen kauniisti koristellulta paperilta ja huokaisten taitteli sen takaisin.


 Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Elämän Rakkausvastaavan kävi Naista sääli.
”Eikö me voitaisi kuitenkin?”, kysyi tämä Universumin Kohtuullistamiskomitealta.
”Tiedäthän sinä, ettei Vanhimman ja Viisaimman päätöstä näin kumota. Hänellä on syynsä ja Naisella opittavansa”.
”Mutta kun…”
”Ei. Sopimus on sopimus ja näin on hyvä. Naisella on kuitenkin perheensä ja ystävänsä”.
”Ja onhan hänellä minut”, naurahti Mr. Murphy, joka oli jälleen hiipinyt kuuntelemaan salaa.

 Elämän Rakkausvastaava katseli apeana alas maailmaan. Miten yksin tuo Nainen oli. Miten vailla syliä. Turvaa. Lämpöä, jonka vain rakkaus voi antaa. Ja koska Elämän Rakkausvastaavan sydän on puhdasta ja pyyteetöntä kultaa, hän päätti kiertää Maailmankaikkeuden Vanhimman ja Viisaimman sopimusta niin paljon kuin se olisi mahdollista. Elämän Rakkausvastaava antoi Naiselle unen.
Uni saapui miltei joka yö. Voi miten ihana uni! Miehellä ei ollut kasvoja. Ei nimeä, ikää, vain lämmin syli ja kultainen sydän. Unessa Nainen rakasti. Nukahti syliin. Sai lämmön ja läheisyyden. Unet olivat niin aitoja, että aamuisin Nainen tunsi vielä hetken käden hiuksissaan.  Eikä hän halunnut nousta, ennen kuin viimeinenkin lämmön aavistus oli iholta hiipunut.
Elämän Rakkausvastaava oli riemuissaan. Hän antoi Naiselle lupausta rikkomatta sen mistä tämän oli määrä jäädä paitsi. Riemultaan Rakkausvastaavalta meni tovi huomata, ettei Nainen näyttänytkään enää niin onnelliselta. Aamut tuntuivat raskailta. Sängyn syli houkuttelevammalta kuin jälleen uusi tyhjä päivä suorittamista.
”Miksi hän noin tekee?”, kysyi Elämän Rakkausvastaava hämmästyneenä Universumin Avioerovastaavalta eräänä aamuna, kun Naisen päivästä näytti tulevan entistä raskaampi, ”miksi hän ei enää hymyile?”
”Ehkäpä ei ollutkaan hyvä ajatus näyttää Naiselle yö yöltä mistä tämä jää paitsi. Maailmankaikkeuden Vanhin ja Viisain on säätänyt Naiselle Suuren Opin. Me emme voi tietää miksi”.

 Niin Elämän Rakkausvastaava otti Naiselta unet pois. ”Ehkä näin on armollisempi”, hän ajatteli, mutta osansa mukaisesti, päätti kuitenkin aina toisinaan antaa Naisen taas katsoa ihanaa unta. Ehkä siksi, että jokainen tarvitsee syliä ja lämpöä. Ehkä siksi, ettei Nainen kokonaan unohtaisi miltä rakkaus tuntuu.

Sillä niin kauan kun sen muistaa, ei voi luovuttaa.

 

5 kommenttia:

  1. Ihanasti kerrottu tarina! Faktaa tai fiktiota, ei sillä ole merkitystä.

    VastaaPoista
  2. Voi että, itkuhan minulle tuli tuota lukiessa.

    Kiitos.

    -Kipsu

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunista tekstiä! Onneksi ne herrat siellä jossakin päättivät antaa sinulle kirjoittamisen lahjan, saadaan me muut, tavalliset kuolevaisetkin, jotakin sisältöä elämäämme; lukemalla sun luomuksia. Kiitos! Hyvää yötä & kauniita unia.

    VastaaPoista
  4. Herrat tahi Rouvat, ken sen tietää... Ei ainakaan tämä tavallinen kuolevainen. ;)

    VastaaPoista